Tiistai-aamuna lähdimme aamupalan ja rinkkojen uudelleenjärjestelyn jälkeen kohti Glacier d’Ossoue’ta. Sääennuste ei näyttänyt kovin lupaavalta, mutta refuge’en seinällä olevan kirjoituksen, “He jotka seuraavat liikaa sääennusteita, viettävät aikansa bistrossa.” (“Qui écoute trop la météo, passe son temps au bistro.”), rohkaisemana lähdimme matkaan.
Menimme Glacier d’Ossoue’lle alempaa, pitempää ja louhikkoisempaa reittiä. Vuoren seinämää menevä lyhyempi polku näytti epäilyttävän kapealta tasaamaan tallaajille.
Jäätikön alareunassa laitoimme crampons’it jalkaan ja aloitimme nousun.
Nousun jyrkkyys vaihteli, välillä oli melkein tasaista ja välillä piti mennä hiihdosta tutulla haarakäynnillä tai sik-sakilla. Yritimme kuitenkin vältellä jyrkimpiä kohtia, vaikka se hieman matkaa pidensikin. Eteneminen sujui kohtuullisen reippaasti, vaikka korkeus (tai heikko kunto) kyllä tuntui suorituskyvyssä.
Jäätikön yläreunassa n. 3200 m korkeudessa ovat Grottes Russell (Cerbillona): Kolme luolaa vuoren kupeessa korkealla (n. 20 m) jäätikön yläpuolella. Silloin kun ne oli tehty (n. 1880), ne olivat olleet jäätikön pinnan tasalla. Kreivi Russell oli kutsunut tuttaviaan vierailulle yökylään näihin luoliin. Olettaisin, että vieraita ei ole ollut ihan ruuhkaksi asti.
Luolien ihmettelyn jälkeen menimme Vignemale’en (Pique longue) puolelle. Nousimme rinnettä 3270 m korkeuteen (GPS:n mukaan). Nousu oli jyrkkä ja siinä oli vielä lunta, joten lopetimme nousun turvallisuussyistä tuohon korkeuteen.
Jyrkän osuuden alastulo oli aika työlästä: joka askeleen kohta piti tehdä erikseen ja varmistaa vielä, että se pitää. Päivän jännityskiintiö tuli reilusti täyteen!
Jyrkän Vignemale-osuuden jälkeen jäätiköllä laskeutuminen olikin sitten helppoa. Kaikki on niin suhteellista! Loivat osuudet menivät miltei pientä hölkkää, kun vaan varoi etteivät crampons’ien piikit tartu housunlahkeisiin. Jyrkemmät osuudet mentiin sitten sik-sak-tyylillä.
Ylhäällä ollessamme sää oli ollut, ennusteesta huolimatta, aika mukava vaikkakin pilvinen. (Kaikki muut olivat ilmeisesti uskoneet sääennustetta, koska emme koko päivän aikana nähneet jäätiköllä ketään muita.) Laskeutumisen loppuvaiheessa sääennuste alkoikin sitten toteuttaa lupauksiaan: ensin satoi rakeita, joka muuttui sitten vesisateeksi. Tuuli oli sen verran voimakasta, että sadeviitoista huolimatta housujen lahkeet ja kengät olivat märät ennen refuge’en tuloa. Refuge’essa palkitsimmekin itsemme päivän suorituksesta kuumalla viinillä (vin chaude). Iltaruoalla jatkoimme runsasta palkitsemista ja tilasimme ruokajuomaksi 1/4 l piche’en punaviiniä. (2 henk.) 😉