Kokeillaan nyt, kun ei enää ole mikään tekokiire päällä, rauhallisempaa matkailua. Alustava suunnitelma on käydä ensin katsomassa Vendée Globe-lähtöä Les Sables d’Olonne’essa ja sitten maistamassa Beaujolais Nouveau-viiniä Lyon’issa. Sen jälkeen matka jatkunee tilanteen mukaan nenän osoittamaan suuntaan. Suomeen paluu lienee joskus joulukuun puolivälin paikkeilla.
TRE-Mannheim
TRE-Tukholma
Lähdimme torstaina, lokakuun viimeisen päivän iltapäivällä junalla Tampereelta Turun satamaan, josta matka jatkui laivalla Tukholmaan.
Satamassa oli laivaa odottelemassa myös huomattava määrä kissoja. Siis oikeita kissoja (Felis Catus), ei niitä laivaristeilyn tavallisia “kissoja”. Pikainen nettisurffailu kertoi, että Melsomvik’issä, Norjassa on seuraavana viikonloppuna kansainvälinen kissanäyttely. Kenttäagentin tiedustelukierros vahvisti, että kissat olivat matkalla sinne.
Turun sataman odotustilassa oli ohjetaulut, joissa kehotettiin varautumaan passintarkastukseen Ruotsiin mennessä. Se siitä EU/ETA-alueen vapaasta liikkuvuudesta! Turvahenkilöt olivat kuitenkin sisäistäneet Schengenin sopimuksen paremmin kuin ohjeiden kirjoittaja ja vilkaisivat näytille tyrkytettyä passia vain ohimennen syrjäsilmällä. Lippujen katsomisenkin he jättivät automaatin huoleksi.
Tukholma
Laiva oli Tukholmassa aikaisin perjantai-aamuna. Söimme ensin laivalla (hyvän) aamupalan ja lähdimme sitten kävellen satamasta keskusrautatiesemalle. Matkan varrella oli Ruotsin Ritarihuone (Riddarhuset), jonka lippusaloissa oli Ruotsin viirit. Viirin värit (sininen ja keltainen) toivat mieleen epäilyksen, että ennen niin rauhantahtoisista ruotsalaisista on NATO:on liittymisen myötä tullut (Ukrainan) sotaintoilijoita. Toivottavasti ei kuitenkaan!
Juna Hampuriin lähti vasta illalla, joten meille jäi päivä aikaa notkua Tukholmassa. Teimme pakollisen turistikäynnin kuninkaanlinnan edustalle. Siellä katsoimme vartijoiden vahdinvaihdon ja esityksen sotilaallisista rumpu- ja torviviesteistä. Yleisövartijoiden joukossa oli ruotsalainen naissotilas, joka AK-5:stä (?) huolimatta toi mieleen vähemmän sotaisia ajatuksia.
Tukholma – Hampuri – Mannheim
Yöjuna Tukholmasta Hampuriin (Berliiniin) lähti illalla Tukholman keskusrautatieasemalta. SJ (Statens Järnvägar) oli muuttanut junan kokoonpanoa ja meidän istumapaikat olivat vaihtuneet makuuvaunupaikkoihin kuuden hengen hytissä. Muutoksesta johtuen paikkavarauksen numerot eivät enää täsmänneet, vaan paikan sai valita vapaasti matkalipun osoittamasta vaunusta. Alkumatkan olimme hytissä kahdestaan, mutta väliasemilta tuli lisää matkustajia. Paikkanumeroiden vaihtuminen aiheutti uusien matkustajien tullessa pientä säätöä ja siinä vaiheessa otin ylimmän, kolmannen kerroksen paikan. Siellä saikin olla rauhassa koko loppumatkan ajan.
Juna oli Hampurissa aikaisin lauantai-aamuna. Heti asemalle päästyä saksalainen täsmällisyys sai kolhun: Saapuvien junien näyttötaululla yksi juna oli kymmenen minuuttia myöhässä!
Pohdimme (ei pakollisten) paikkalippujen ostoa Mannheimiin menevään junaan. DB (Deutsche Bahn) helpotti päätöksentekoa: Ainoa auki oleva DB:n infopiste ilmoitti jo ikkunakyltissä “ei lippuja, ei varauksia, ei peruutuksia” ja kehotti menemään automaatille. Menimmekin automaatille, mutta sieltä ei voinut ostaa pelkkää paikkalippua. Menimme siis junaan ilman paikkalippuja.
Miltei heti junan lähdettyä radan varressa näkyi kolme tuulivoimalaa. Ne olivat Hampurin jätevedenpuhdistuslaitoksella hyvin lähellä keskustaa ja asutusta. Suomessa tuulivoimalat pitää rakentaa kauas keskelle ei mitään, etteivät ne vaan häiritse suomalaisten herkkää korvaa/silmää/hermostoa! Täällä asukkaat ovat ilmeisesti kestävämpiä.
Seuraavana kolhulistalla oli sitten saksalainen tarkkuus: Junan konduktööri ei lipuntarkastuksen yhteydessä tarkastanut passia tai henkilökorttia, vaikka se on ohjeissa selvästi mainittu! Mihin on joutunut saksalaisten aikaisempi tarkkuus, täsmällisyys ja tarkka ohjeitten noudattaminen!
Juna oli Mannheimissa iltapäivällä.
Mannheim
Perinteisen saksalaisuuden saamat kolhut jatkuivat vielä hotellille saavuttaessa: Hotelli oli jo ulkopuolelta värikäs ja sisätiloissa oli paljon modernia taidetta. Se siitä saksalaisesta hillitystä arvokkuudesta! Täytynee tehdä pieni päivitys käsitykseen saksalaisuudesta.
Kaupungin ruutukaava-alueella oli sentään vielä jäljellä merkkejä saksalaisesta järjestelmällisyydestä. Katunimiä ei ollut, vaan korttelit olivat nimetty järjestyksessä kirjaimilla ja numeroilla. Hotellimme oli korttelissa F4. Näppärää ja tehokasta, ainakin satunnaisen vierailijan kannalta.
Saksalainen “peruselintarvike” eli olut oli myös asiallisesti hinnoiteltu: 0,5 l tölkki saksalaista olutta maksoi kaupassa 0,55 eur.
Pyhäinpäivän jälkeinen sunnuntai-aamupäivä oli Mannheimissa aika hiljainen. Neckarin rannalla oli muutama aamuvirkku lenkkeilijä ja joessa uiskenteli muutama joutsen. Päivän edetessä liikettä (ja liikennettä) alkoi sitten olemaan jo enemmän.
Kyllä saksalaiset ovat (vieläkin) autokansaa: Porschen eri malleja oli liikenteessä ja parkissa niin paljon, että vähän ajan kuluttua niihin ei enää edes kiinnittänyt huomiota. Vähän harvinaisempaa kalustoakin näkyi: Bentley W12, Ferrari, Maseratin “perhemalli” ja Mersun GT63-S.
Mannheim kertoo olevansa keksijöiden kaupunki, jossa on tehty mm. ensimmäinen auto, traktori ja polkupyörä. Tästä muistuttaa vesitornin viereisessä puistossa oleva Carl Benzin muistomerkki ja pronssinen kopio ensimmäisestä liikennekelpoisesta Benz-autosta.
Iltapäivän kävelylenkki meni sitten toiseen suuntaan, Reinin rannalle. Matkalla oli Mannheimin barokkilinna, joka on tyylilajissaan Euroopan toiseksi suurin heti Versailles’n jälkeen. Sen katolla oli Baden-Württenbergin lippu, joka aikaansai ensisilmäyksellä samantyylisiä mietteitä kuin Ruotsin viiri aikaisemmin tällä matkalla. Tarkemmalla katsomisella kuitenkin selvisi, että lipun yläpuoli olikin musta eikä sininen. Huh, tästäkin selvittiin säikähdyksellä!
Lähellä Reinin rantaa olevassa puistossa oli papukaijoja. Mitä ihmettä ne täällä tekevät, eikös niiden pitäisi olla jossain etelämmässä? Reinin rannassa oli sunnuntain iltapäiväauringosta nauttimassa (papukaijojen lisäksi) paljon ulkoilijoita.
Mannheim – Pariisi – Nantes – La Roche sur Yon
Seuraava junamatkaosuus alkoi maanantai-aamuna ensin matkalla Mannheim – Paris Est. Jatko Nantes’iin lähti sitten Paris Montparnasse’en asemalta, jonne menimme metrolla 4. Metromatkan liput oli jo valmiiksi ladattu aikaisemmalla reissulla hankituille Navigo Easy-korteille, joten vältimme (pitkän) jonottamisen lippuautomaatille. Montparnasse’en metroasemalta on aika pitkät maanalaiset käytävät Gare Montparnasse’elle ja siellä kävellessä tuli (taas kerran) mieleen epäilys, että RATP (Pariisin paikallisliikenne) tekee tulosta myymällä ensin metrolipun ja sitten kävelyttämällä asiakasta suuren osan matkasta 😉
Viime reissulla, noin puolitoista vuotta sitten, Montparnasse’en moottoripyörärivistössä oli sähkö-Harrikka. Sitä ei nyt näkynyt, olisiko talvilevolla. Sen sijaan siellä oli nyt paljon sähkömopoja ja -skoottereita. Monet sähköskootterit olivat talvivarustuksessa eli ne ovat ilmeisesti aitoja hyötyajoneuvoja.
Junamatka Paris Montparnasse’elta Nantes’iin oli TGV:llä (suurnopeusjuna) ja loppumatka La Roche sur Yon’iin TER:llä (paikallisjuna). Perillä olimme iltapäivällä.